maanantai 23. maaliskuuta 2009

Säästetään ja supistetaan

Kokoomuksen Nuorten Liitto vaatii valtion menojen tuntuvaa supistamista kansainvälisen talouskriisin vuoksi .. Riittävät säästöt velkaantumisen estämiseksi on saatavissa vain sosiaalimenoja RAJUSTI karsimalla.

linkki: tiedote

Seinäjoella pyritään seitsemän miljoonan euron säästöihin. Tästä oli puhetta mm. tämän päivän Ilkassa. Myös sosiaalimenoista pyritään puristamaan 1% pois.

linkki: Ilkka

***

Konsultoin tässä erästä tuttua perhettä toimeentulotukiasiassa. Perheen elättäjä oli lopettanut rohkean oma-aloitteisesti yli 10-vuoden työrupeaman samassa työpaikassa (mm. heikentyneen terveyden takia). Heikentyneen työkunnon ja piiiitkien sairaslomien takia palkka jäi loppuvuodesta 2008 todella pieneksi. Työsuhde loppui joulukuun lopussa - tammikuussa maksettiin lisät ja mitä niitä on. Tästä "työsuhteen lopettamisesta syyttä" rapsahtaa kolmen kuun karenssi. Oli otettava Seinäjoen sossuun yhteyttä.

Tukipäätös vaikutti mielenkiintoiselta. Ihan lain mukaan ei tämä päätös tainnut mennä. Mutta asissa on jo jätetty "Vaatimus viranhaltijan päätöksen muuttamisesta". En ole tutustunut päätökseen erityisen tarkkaan mutta siitä löytyi seuraavanlaista:

Toimeentulotukea oli haettu helmikuulle ja maaliskuulle

Päätös oli tehty tammi-maaliskuulle

Tammikuun palkka oli laskettu myös helmi- ja maaliskuulle tuloksi
- vyörytetty helmikuulle (osa)

Tammikuussa maksetut ko.kuun menot ja edelliselle kuulle (joulukuulle ja jopa marraskuulle) maksetut todella huomattavat rästimaksut oli jätetty huomiomatta.

Helmikuulle ei makseta mitään.

Maaliskuulle tulee rahaa

Helmikuun vuokra, sairaalamaksut ja poliklinikkamaksut jää
maksamatta!!


Tästä sillisalaatista on siis tehty valitus. Ja jos homma ei etene, asia menee hallinto-oikeuteen. Seinäjoen johtava sosiaalityöntekijä Riitta Suojanen teki tämän päätöksen. Minusta päätös on huono.

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
Toimeentulotukiasiakkaan blogi.