perjantai 18. joulukuuta 2009

Sata-komitean mietintö valmis

Sata-komitea on jättänyt ehdotuksensa sosiaaliturvan uudistamiseen tänään 18.pvä.

Sata-komitean ehdotuksista:


STM:n tiedotesivulta löytyy linkki ehdotuksiin

Komitean loppumietinnössä on yli 50 ehdotusta sosiaaliturvan riittävyyden, kannustavuuden, selkeyttämisen ja kestävyyden parantamiseksi. Loppumietintö luovuutettiin sosiaali- ja terveysministerille.

Ministeri Liisa Hyssälän julkaisema dokumentti löytyy sieltä myös.

(tässä jotain ministeri Hyssälän tekstistä:)
Vuoden 2010 alusta käyttöön otetaan ns. aktivointikorotus, jonka  tarkoituksena on kannustaa työttömiä osallistumaan työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin. Korotus on ulotettu koskemaan niin ansio- kuin perusturvaakin. Periaatteessa muutos on merkittävää senkin kannalta, että näin perusturvaan tulee oma aktiivierä ja että sitä voidaan kehittää itsenäisesti eteenpäin.

Komitea korostaa poikkeuksellisen voimakkaasti aktiivisuutta edistävien toimien merkitystä. Se näkyy myös niissä ehdotuksissa, joilla pyritään parantamaan työllisyyttä ja osatyökykyisten mahdollisuuksia pysyä tai palata työmarkkinoille.
---

* työpankkitoiminnan jatkaminen 2010
* takuueläkkeen käyttöönotto 2011
* perusturvaetuuksien kattava indeksisidonnaisuus 2011
* monet toimenpiteet työllisyyden parantamiseen
* käsittelytakuu tietyssä ajassa työttömyysetuuksille, 1 kk
* toimeeentulotukiasiat hoitaa yhä kunta (Hyssälä on itse perustoimeeentulotuen Kela-siirron puolella).



Kommenttini 21.12.09


Hallituksen perusturvauudistuksessa on hyvääkin. Mutta liian vähän on liian vähän.

Kävin tänään hakemassa ruokaa leipäjonosta joulua varten. Homma toimii ja byrokratia on minimaallista. Mutta KÖYHYYSONGELMAN RATKAISEMISEKSI työttömyyspäivärahaa olisi nostettava ja toimeentulotukea myös REIPPAASTI. Muuten paine siirtyy sitten leipäjonoon niin kuin nyt minulla.

Tottakai työllistyminen on toimeentulotukiasiakkaalle ensisijaista, mutta se ei välttämättä onnistu kouluttamattomuuden tai sairauden takia. Elele sitten VÄLIAIKAISEKSI TARKOITETULLA toimeentulotuella kuukausia ja vuosia NIUKKAAKIN NIUKEMMIN.

Joten.. JULISTAN Suomen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan lopetetuksi :(

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Elinkautinen työkkäristä?

Tapasin seminaarissa miehen jolla oli karenssi. Juttelin miehen kanssa, koska halusin vähän lisätietoa hommasta. Hän oli työttömänä työnhakijana hakenut koulutukseen, johon hänet oli hyväksytty.

Hänellä ei ole autoa ja kyytiä ei järjestynyt. Huonon bussiyhteyden takia hänen olisi ollut välttämätöntä jäädä yöpymään puolimatkaan opiskelupaikkakuntaa. Rahaa ei löytynyt, ja oliskohan motivaatiossakin ollut tässä vaihessa jo puutetta.

Mies jätti osallistumatta kurssille, mutta karenssi työkkäristä paukahti. Mies ilmottautuu säännöllisesti työnhakijaksi, mutta rahaa ei tipu Kelasta. Rikos on ollut sen verran kova. Raha on haettava sitten sossusta.

Mies harmitteli sitä, että saahan hän samat rahat sossusta, mutta se huomioi pienetkin ylimääräiset tulot, joihin hän kykenisi..

Karenssi ilmeisesti poistuisi, jos hän olisi töissä puoli vuotta?! tai menisi kurssille?? (muistaakseni näin).

Eräs seminaariin osallistujista sanoi aika osuvasti: -Tämä on häpeä ihmiselle.

Kohtuullisuutta ja inhmillisyyttä tarvittaisiin. Ei elinkautista rikoksesta jota ei ole edes tapahtunut.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Asiakkaan osallistuminen sosiaalitoimistossa

Olen mukana eräässä Euroopan unionin sosiaalirahaston hankkeessa. Kyse on paikallisesta hankkeesta, jossa pyritään "muodostamaan hyviä toimintatapoja lähinnä sosiaalitoimiston ja TE-toimiston asiakkaiden palvelujen turvaamiseksi." Hankkeen tiimoilta osallistuin seminaariin Seinäjoella, jossa käsiteltiin Käyttäjä- ja toimijalähtöistä kehittämistä.

* Valtaistaminen (Empowerment). Asiakas päämiehenä. Tämän äärimmäisen ajattelun myötä voisi palvelun käyttäjä (sossun asiakas) osallistua sosiaalialan oppilaitoksen koearviointeihin ja jopa sosiaaliviraston rekrytointiin! Myös palkallisen työsuhteen solmiminen organisaatioon olisi mahdollista asiakkuuden ansiosta.

Aidossa markkinatilanteessa tilaajat ja tuottajat saavat rinnalleen vapaan kuluttajan, joka voi valinnoillaan vahvistaa kilpailua. Kuluttaja (sossun asiakas) on tärkeä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaan on kuitenkin vaikea saavuttaa vapaan kuluttajan (competent consumer) asemaa. Helposti syntyy tilanne jossa toimitaan tilaajien ja tuottajien ehdoilla. Palveluja tuotetaan palvelun käyttäjille (sossun asiakkaille), joten on outoa, jos heitä ei huomioida niiden suunnittelussa, toteutuksessa ja kehittämisessä.

Palvelun käyttäjä [voidaan nähdä] asiantuntijana, jonka tietoa ja taitoa käytetään palvelujärjestelmän toimintatapojen kehittämiseen ja arviointiin. Kysymys ei ole vaan asiakkuudesta, vaan myös asiantuntijuudesta.

-Timo Toikko, Asiakkaiden osallistuminen kehittämistyöhön, Seamk-vihkonen.
(Tämän blogikirjoituksen pohjana Toikon teksti ja muistiinpanoni tilaisuudessa.)

Seminaarissa Seinäjoen sosiaalitoimiston työntekijä käsitteli asiakaslähtöisempää toimintatapaa. Hänen ja kahden työtoverin mielestä nykyinen käytäntö on resurssipulan takia riittävä: Palautetta voi antaa toimeentulotukihakemuksen yhteydessä kirjallisesti taikka sitten [mahdollisesti perustettavaan?]  aloitelaatikkoon. Parempaankin voisi pyrkiä!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Maksuilla pelottelua

Hallinto-oikeudesta tuli postia. Kielteinen päätös toimeentulotukiasiassa. Keltaisessa liitelapussa mainittiin että Korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitettaessa (mahdollista) on muutoksenhakijan lunastettava maksuna 223€ tai mahdollisesti 115,50€ jos Korkein hallinto-oikeus ei valituslupaa myönnä.

Myös kaupungilta tuli postia. Kielteinen päätös toimeentulotukivalitukseen. Sosiaali- ja terveyslautakunta (Seinäjoella) mainitsi että muutoksenhakijalta: Tuomioistuinten ja er.muiden oikeudenhallintoviranom.suoritteista perittävistä maksuista an.lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 89€.

Kysyin oikeudenkäyntimaksuasiaa Vaasan hallinto-oikeudelta. Minua ihmetytti tämä maksullisuus kun on kyse köyhistä toimeentulotukiasiakkaista.

Tosiasiassa: Sosiaaliasioiden käsittely hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa on maksutontaMaininnat oikeudenkäynnin maksullisuudesta sekoittavat ja pelottavat kuntalaista!!

Hallinto-oikeuden vastaus: Sosiaaliasioiden käsittely hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa on maksuton eli oikeudenkäyntimaksua (käsittelymaksu) ei näissä asioissa peritä (Laki tuomioistuinten suoritteista perittävistä maksuista 701/93, § 6 mom. 1, kohta 4). Muutoksenhakuosoitusten ohjeistuksessa tämä on usein ilmaistu vain sanoilla "ellei päätöstä ole muualla laissa säädetty maksuttomaksi" johtuen siitä, että erilaisia poikkeuksia (vapautuksia) säädetystä maksusta on lukuisia.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Eka kerta leipäjonossa

Katselin lompsaani ja ajattelin että nyt olisi apu tarpeen. Autoremontti on kallista puuhaa toimeentulotukiasiakkaalle.

Kuulin että diakoniatoimistossa saa hyvää kohtelua. Kävinkin sitten seurakunnan diakoniatoimistossa ja palvelu oli asiallista. En suostunut kuitenkaan täyttämään lomaketta jossa sossu saisi tietoa erikoistilanteessa, että olen saanut seurakunnalta apua. Sossu tietää mielestäni minusta jo tarpeeksi. Ja onkohan se päivä tulossa jolloin diakoniatyössä saatu etuus vähentää toimeentulotukea? Parempi vara kuin vahinko. Sain lappusen jolla oli mahdollista hakea ruoka-avustus keskikaupungin jakelupaikasta.

Leipäjonossa: Annoin lappusen ja kuittasin nimeni listaan. Sain mukavasti kannettavaa kotiin. Olo oli kiitollinen, eikä hävettänyt. Seurakunnan ja EU:n ruoka-avusta oli hyötyä. Minulle jäi käyttörahaa enemmän. Suosittelen leipäjonoa :) jos on tukala tilanne. Joulun alla seuraavan kerran!

lauantai 3. lokakuuta 2009

Mediamaksu - kieltäytyminen kielletty

Itse olen pitkäaikainen toimeentulotukiasiakas. Luovuin tv:stä joku vuosi sitten koska töllö meni rikki. Telkkari alkoi ujeltaa mahdottoman lujaa, ja pelkäsin että se räjähtää! En halua satsata uudestaan kapineeseen. Mieluummin käytän rahat nettiyhteyteen. Nettiyhteyskin on pienituloiselle kohtalainen menoerä.

Yleisradio ei tykkää elämäntyylistäni. Se haluaa verottaa minuakin. Tarvitaan lisää hartioita, lisää maksajia. Kieltäytymisestä tulee kiellettyä.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat Ylen rahoituksen ja hallinnon uudistamisen päälinjoista. Viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) mukaan ketään ei vapauteta maksusta, koska sellainen romuttaisi koko järjestelmän. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk) alaisessa työryhmässä etsitään sosiaalipoliittisia keinoja, joilla hyvittää pienituloisia ja erityisryhmiä, kuten vammaisia.



Alkaako sossu maksamaan automaattisesti jokaisen toimeentulotukiasiakkaan mediamaksun. Tähän voisin sanoa melko varmasti että ei.

Samassa opiskelija-asunnossa asuvat täysikäiset esim. olisivat solidaarisesti vastuussa toistensa maksuista ja -haluista. Mielenkiintoista.

Mediamaksu on sosiaalisesti epäoikeudenmukainen.

<--  Ylen sivulta

lisää:  hämärä yle-maksu

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Sossu takaa perusturvan, heh

Olen auttanut tuttua perhettä toimeentulotukiasioissa tänä vuonna. Sossu on perinyt ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan itselleen ja maksanut asiakkaalle ja perheelle minimitoimeentulotuen siitä. Tämä tapahtui sen jälkeen kun perhe haki tukea alkuvuonna.

Laissa ja ohjeissa sanotaan ettei takasinperintä saa tai saisi aiheuttaa toimeentulotukitarvetta. Onko tämä nyt sitten lopulta oikea laki vai vain vieno toive, selviää hallinto-oikeuden päätöksessä, ajallaan.

Kesä-heinäkuu oli v-mäistä aikaa kun sossu pakkoperi työttömyyspäivärahaa ja kaikki Kelan asumistuet yhteensä n.4500 euroa. Sillä rahalla olisi ollut kiva maksaa vuokrarästejä. Asiakkaalle tuli itku pakostakin.

Sitten sossussa virkailijaksi tuli sijainen. Hän perehtyi kokonaisuuteen ja pikkuhiljaa taloustilanne alkoi selviämään. Asiaan vaikutti sekin että sossun toimeentulotukiyksikköä uhkailtiin lastensuojeluilmoituksella. (Luit oikein!) Päätökset olivat niin kohtuuttomia että lapsiperheen asuminen vaarantui. Harkitsimme myös vakavasti, että otamme yhteyttä johonkin tv:n ajankohtaisohjelmaan!

Minäkin lähetin vielä pari viikkoa sitten pikaisen pyynnön hätäavusta, mutta siitä huolimatta taisi mennä 4-5 päivää ennen kuin rahaa näkyi tilillä.

Nyt parhaillaan tuttavaperheen talous alkaa olla päätösten osalta ok. Takaisinperintä on lopetettu. Mutta kuukausia on sinnitelty sossua vastaan.

torstai 10. syyskuuta 2009

Toimeentulotuen takaisinperinnän ehdot

Löysin eräästä blogista asiaa toimeentulotuen takaisinperinnästä. Tamperelainen ja siis Länsi-Suomen läänin alueella asuva insinööri sai vastauksen sosiaalitarkastajalta. Toimeentulotuen takaisinperintä odotettavissa olevasta etuudesta käy, kunhan:

Päätös perinnästä näkyy toimeentulotukipäätöksessä.

Esim. syyskuulle maksettavaa toimeentulotukea voidaan takasinperiä vain syyskuulle maksettavasta etuudesta - tässä työttöymyyspäiväraha.

Perintä ei saa aiheuttaa uutta toimeentulotukitarvetta.

Perinnästä tehtyä päätöstä ei saa toteuttaa jos se aiheuttaa uudelleen toimeentulotukitarpeen.

---
Nämä kaikki ehdot pitää täyttyä ennen kuin takaisinperintä on mahdollinen. Sivullani Miten haen toimeentulotukea on asiasta enemmän, ja sieltä löytyy linkki insinöörin blogiin.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Helsingin tilanne

Sosiaaliasiamiesten selvitys v.2008 - Helsinki. Seuraavassa otteita selvityksestä. Olen muokannut tekstiä. (Lihavointi ym.) Tässä pieni osa koko selvityksestä.

Asiakkaiden oikeuksien toteutumisen uhkana ovat sosiaalihuoltoon myönnetyt liian pienet määrärahat, jotka vuosittain ovat vaikeuttaneet sosiaalihuollon perustehtävää, ihmisten auttamista ja hyvinvoinnin parantamista.

---

Asiakkaiden yhteydenotoissa nousi esille henkilöiden ja perheiden elämää vaikeuttavat taloudelliset ongelmat sekä asumiseen liittyvät vaikeudet. lisäkuormitusta asiakkaiden tilanteisiin tuovat myös erilaiset sairaudet, vammat, kriisit ja elämänmuutokset. Liian suureet ongelmat ja murheet murtavat helposti ihmisen jaksamisen ja asiat saattavat jäädä hoitamatta tai huonolle hoidolle. Kaikilla ei myöskään ole tarvittavia kykyjä tai voimia hoitaa itse asioitaan riittävän hyvin.

Toimeentulotukilaskelmassa on kierrätetty mukana sellaisia tuloja, joita ei ole todellisuudessa ollut enää kuukausiin käytettävissä. Asiakasta on kehotettu maksamaan erääntynyt lasku kyseisellä, toimeentulotukilaskelman osoittamalla ”teoreettisella” rahasummalla.

Kirjallinen hakemuskäytäntö ei sovi läheskään kaikille asiakkaille. Sairaus tai muu vakava elämäntilanne heikentää ihmisen toimintakykyä, ja tämä tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon toimeentulotuen hakemuskäytännöissä ja viranomaistoiminnassa.

---

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan pelkän perustoimeentulotuen myöntäminen ei riitä turvaamaan asiakkaan välttämätöntä toimeentuloa laissa tarkoitetulla tavalla. Täydentävässä toimeentulotuessa ei ole suljettu pois mitään menolajia, jos menot harkitaan asiakkaalle tarpeellisiksi. Toimeentulotukilaki ei aseta myöskään ylärajaa täydentävänä tukena myönnettävälle määrälle, vaan arvio tehdään asiakaskohtaisen harkinnan perusteella (Julkaisuja 2007:11)

Toimeentulotukilain mukaan täydentävän toimeentulotuen myöntämisen perusteena on toimeentulotukilaissa mainittu pitkäaikainen toimeentulotuen saaminen, pitkäaikainen tai vaikea sairaus sekä lasten harrastustoimintaan liittyvät erityiset tarpeet. Muita edellisiin rinnastettavia tilanteita voivat olla esimerkiksi lasten tapaamiskustannuksiin liittyvät asiat sekä henkilön joutuminen onnettomuuden uhriksi.

Sosiaaliviraston asiakaskyselyssä vastauksista ilmeni että:” toimeentulotuen taso ei ole riittävä kattamaan elämiskustannuksia”. Leipäjonot ovat tulleet Helsinkiin pysyvästi. Sosiaaliasiamiehet katsovat, että jokaisella ihmisellä tulee olla tasavertainen mahdollisuus ostaa elintarvikkeensa suoraan kaupasta.

selvitys v.2008, julkaistu 2009

http://sosiaaliasiamiehet.blogspot.com/2009/05/helsingin-sosiaaliasiamiesten-selvitys.html

http://sosiaaliasiamiehet.blogspot.com

muuta:
Dyykkarit.net | Saalispalsta | Mistä ruokaa Itä-helsingissä ?
http://dyykkarit.net/phpBB2/viewtopic.php?t=112

maanantai 24. elokuuta 2009

Sympatiaa eli rahaa

Miksi sossu kysyy selvitystä verotuksesta kuukaudesta toiseen. Sama juttu vuokran määräytymisen selvittämiseksi. Kun samoja tietoja kysytään neljästi, tulee mieleen että kuntalaista mopotetaan. Tiedon kulussa on ongelmia tai pahempaa. Olisiko niin että kuntalaisen haku halutaan torpata, jotta hän kyllästyisi ja rupeaisi kinumaan rahaa sukulaisilta sieltä sun täältä tai ottaisi vastaa ensimmäisen duunin joka on vähän sinne päin.

Sossun tädit voisivat sympatiseerata asiakasta=kuntalaista. Mutta onkos tämä asiakas:
a) Oikeassa? (Ei!)
b) Maksaako asiakas heidän palkkansa? (No ei todellakaan!)

Sossulta lisää sympatiaa. Ja ihmiset tarvii rahaa. Köyhät etenkin :)

torstai 30. heinäkuuta 2009

Pakkoasiakkaana, hölmöä hommaa

Olen konsultoinut tuttua perhettä toimeentulotukiasioissa. Tämä kirjoitus on jatkoa.

Perheen elättäjä saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Hommassa on vaan yksi ongelma. Sossu pakkoperii ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen ja maksaa uhril**, anteeksi asiakkaalle, minimitoimeentulotuen siitä. Erotuksen kaupunki pitää itsellään. Toimeentulotukea on pakko hakea kun kerran sossu on pyytänyt/määrännyt työttömyyskassan maksamaan heille eikä työttömälle itselleen.

Kaupunki perustelee toimintaa lailla.

Toimeentulotukilaki 23 §

Takaisinperintä odotettavissa olevasta etuudesta

Jos toimeentulotukea on myönnetty joko kokonaan tai osaksi ennakkona odotettavissa olevaa eläkettä, elatusapua, avustusta tai muuta jatkuvaa taikka kertakaikkista tuloa, korvausta tai saamista vastaan, toimielin voi periä ja nostaa sen...


Näin on laki.

Toimeentulon saaminen on ollut ongelmallista. Sossun asiakas on valittanut kolmesta toimeentulotukipäätöksestä 2009. Kaksi hylättyä valitusta on jo lähtenyt hallinto-oikeuteen. Mielestäni yhdessä toimeentulotukipäätöksessä oli virhe. Kahdessa muussa oli tämä takaisinperintäongelma. Se oli kohtuuton. Asumistukeakin on pakkoperitty.

Toukokuun alussa sossun asiakas joutui lainaamaan ystävältään XXXX euroa vuokrarästien takia. Muuten olisi tullut häätö.

Sossulta olisi ollut fiksua luopua etuuksien pakkoperinnästä. Näin asiakas olisi nyt heinäkuussa päässyt jo vähän jaloilleen. Omat rahat itselle käyttöön ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Mutta kun ei.

PAKKOASIAKKUUS

Jos hakee sossusta toimeentulotukea, voi joutua pakkoasiakkuusloukkuun! Pitäisi siis osata arvioida (mahdollisen) pakkoasiakkuuden kustannukset!! Sossun piti olla helpotus tukalaan taloustilanteeseen. Siitä tuli kuitenkin iso ongelma.

Ja perintätoimistosta tulee fanipostia. Uskolliselle asiakkaalle. Esim. terveyskeskuksen maksuja. Ovathan ne hyväksyttyjä menoja toimeentulotukilaskelmassa, mutta mutta.. asiakas ei ole aina ollut oikein oikeustoimikelpoinen?

KOHTUULLISUUTTA!

Seinäjoen kaupungin sloagan on muuten "24 tuntia hyvää elämää"

LISÄTIETOA TAKAISINPERINNÄSTÄ

tietoa takaisinperinnästä uudemmassa
blogikirjoituksessani


ja etenkin nettisivullani Miten
haen toimeentulotukea |
takaisinperintä

torstai 2. heinäkuuta 2009

Seinäjoen sossu 2

Olen konsultoinut tuttua perhettä. Kesäkuun toimeentulotukipäätös oli muuten ok, MUTTA sossu haluaa ottaa ainakin heinäkuussa maksettavia työttömyyspäivärahajoja itselleen. Miksiköhän? Tein valituksen.


Vaatimus viranhaltijan päätöksen muuttamisesta

Olen saanut kesäkuulle toimeentulotukipäätöksen. Minulle maksettiin heinäkuun 1.pvä liitolta työttömyyspäivärahakorvausta. Sosiaalitoimisto on ottanut ensimmäisen maksusuorituksen liitolta omaan käyttöönsä.

Vastustan sosiaalitoimiston tapaa ottaa työttömyyspäivärahani. Pyydän että päätös tältä osin perutaan, eikä tulevistakaan työttömyyskorvauksen maksatuksia oteta rahaa sos.tston/kaupungin tilille.

Heinäkuussa ja sen jälkeen tililleni maksettavia työttömyyskorvauksia tarvitsen itseni ja lasteni elättämiseen. En voi hyväksyä että sosiaalitoimisto ottaa rahani.

Jos työttömyyskorvaukseni ohjataan sosiaalitoimistoon, joudun kuitenkin hakemaan toimeentulotukea. Mielestäni tämä on järjetöntä ja epätarkoituksenmukaista.

Kesäkuussa saadut rahat ovat menneet kulutukseen. Minulle ei ole jäänyt säästöjä.

Vaadin uutta toimeentulotukipäätöstä kesäkuulle. Heinäkuulle en vielä ole tehnyt toimeentulotukihakemusta.

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Hyvinvoinnista köyhäinhuoltoon

haastattelussa Erkki Tuomioja, Iltalehti 27.6. (muokattu, omat otsikot)

Toimeentulo ja terveys

Hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen lopetettava. Käytännössä tämä tarkoittaa perustoimeentulon palauttamista sellaiselle tasolle, että ihmisten ei tarvitse turvautua harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen. Julkinen terveydenhoito on resursoitava niin, että kaikki voivat sitä käyttää.

..hyvin toimeentulevat saavat paremmat terveyspalvelut terveyshuollon ja maksullisten palvelujen kautta, ja elävät pitempään.

Tuomiojalle pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on edelleen ylittämätön saavutus maailmassa.

Politiikka

Juuri ne jotka poliittisesta vaikuttamisesta eniten hyötyisivät, eivät äänestä. Suomen talouden pelastaminen 1990-luvulla oli mittava haaste. Kun siinä oli päästy pitävälle pohjalle, olisi pitänyt kantaa huolta hyvinvointiyhteiskunnasta. Suomessa hyvinvointiyhteiskuntaa alettiin purkamaan ennen kuin oli saavutettu samaa tasoa kuin Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa.

Erilaisilla "köyhyyspaketeilla" puretaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Porvarit ovat palauttamassa meitä tarveharkintaiseen köyhäinhuoltoon.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Oikeudenkäyntikuluja huomioitiin

Valitus toimeentulotukiasiassa

Hallinto-oikeus velvoittaa Seinäjoen kaupungin maksamaan minulle vielä lisää toimeentulotukea syyskuulle 2008! XX euroa.

Tilanne: Työmarkkinatuen lapsikorotus meni suoraan kaupungille (ensimmäistä kertaa), mutta sossu laski vanhan, suuremman, summan yhä tulokseni 12.9.2008. Tämä oli siis väärin. Tulojani yliarvioitiin.

Sain siis päätöksen nyt kesäkuussa 2009 joka koski syyskuun 2008 toimeentulotukipäätöstä. Muttei ajan kuluminen nyt haitannut, koska päätös oli myönteinen :)

Sain pyytämäni 20 euroa oikeudenkäyntikuluihin:

Hallintolainkäyttölain 74 pykälän 1 mom mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen ao. oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sanotun lainkohdan mukaan kyseisiä sääntöjä voidaan soveltaa myös päätökseen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Hallintolainkäyttölain 74 pyk 2 mom mukaan harkitessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut VIRANOMAISEN VIRHEESTÄ .. kaupunki on velvoitettava korvaamaan valitusasian hoitamisesta aiheutuneesta TYÖSTÄ JA AJANHUKASTA vaaditut 20 euroa.

linkki: Poliisi auttaa toimeentulotuen haussa, syyskuu 2008

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Mediamaksu 2

Ilkka käsitteli mediamaksua lauantaina 23.pvä pääkirjoitusjutussa nro 2.

Yksityisille ja yrityksille viestintävirasto lähettäisi maksun. Jos maksua ei kuuluisi ottaisi ulosottovirasto yhteyttä. Mahdollisesti sosiaalivirasto. Valvontaa tarvittaisiin lisää. Kuunnellaanko taloudessa radiota - katsotaanko televisiota - vai surffataanko jopa netissä?

Selvällä tuloihin perustuvalla verolla homma hoituisi Ilkan mukaan parhaiten.

---

Talouselämä 24.pvä otsikoi "Mediamaksu olisi naurettavaa pelleilyä".

Maksujen keruu- ja maksujärjestelmäkin olisi tehoton. Viestintävirasto lähettelisi yhä lippusia ja lappusia ympäri maata ja jäisi odottamaan, kuka maksaa ja kuka ei..

Köyhimpien mediamaksun maksaisi kunnan sosiaalivirasto kauhean nitkutuksen ja natkutuksen jälkeen. Taas palaisi rahaa, aikaa ja hermoja.

Talouselämä: Kukin rahoittakoon yhteistä hyvää kykynsä mukaan. Vero.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Mediamaksu

Toimeentulotuen perusosaan kuluu tv-lupa ja netin käyttökulut. Eli erikseen niitä ei korvata. Toimeentulotuki on pieni summa ja mahdollinen tv-lupa ja esim. lehtitilaus ovat jo melkein luxusta. Toimeentulotukiasiakkaalla on käytössään päivittäin 13,92€ (jos olet yksinasuva ja täysi-ikäinen). Minua kiinnostaa se, että jos tv-luvasta siirrytään mediamaksuun, miten summa huomioidaan toimeentulotuessa. Nykytuella ei moni tt-asiakas voi tv-lupaa helposti maksaa. Kertasumma osiinkin pilkottuna tuntuu isolta menolta, köyhälle.

Mediamaksu vuonna 2011 kerättäisiin kai suoraan vastikkeesta/vuokrasta. Se olisi sähkön ja veden kaltainen välttämätön menoerä. Kuinkas sossu suhtautuisi moiseen menoon. Tekeehän se vaan 14,58 €/kk lisäkustannuksen asuntokuntaa kohti. Toimeentulotukitarvekin lasketaan perheen mukaan.

Iltalehti 24.4.09 - Tulossa mediamaksu: joka talous maksaa 175 euroa Ylelle.

Iltalehti: MItä silla saa? Lapsilla, vähemistöillä ja köyhillä pitäisi nyt olla syytä iloon. -Mitähän tästä nyt pitäisi olla mieltä? (oma kommentti)

Kimmo Sasi (kok) uskoo:
- Että monipuolinen ja kattava julkinen palvelu tulee nyt tulossa kaikkien ulottuville.
- Kaikkien kotitalouksien joutuminen maksumiehiksi ei ole ongelma.
- Mediamaksulla turvataan että jokaisella on mahdollisuus seurata uutisvirtoja. Köyhimpien kohdalla toimeentulotuki takaa sen, että että julkisen palvelun informaatio on kaikkien saatavilla.

MTV:n Oy:n tj Pekka Karhuvaara kommentoi ettei esityksessä kyse ole "mediamaksusta" vaan "Yle-maksusta". Televisiota tai Ylen kanavia katsomattomat ihmiset halutaan maksumiehiksi.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Seinäjoen sossu

Konsultoin tuttua perhettä heidän toimeentulotukiasiassaan. Kaupungille tehtiin valitus. (ks. edellinen blogikirjoitus)

Sosiaali- ja terveyslautakunnalta tuli kuukausi sitten tehtyyn valitukseen vastaus:

Toimeentulolain 11 pykälän mukaan tuloina otetaan huomioon perheen käytettävissä olevat tulot. Palkka on ollut ollut hakijan käytettävissä maksupäivästä alkaen. Toimeentulotukilain 15 pykälän mukaan tulo voidaan jakaa eriin otettavaksi huomioon useampana toimeentulotuen määräämisenn ajanjaksona, mikäli se on kohtuullista. Palkkatulon lisäksi maksettu lomakorvaus on sellainen tulo, joka voidaan arvioida olevan käytettävissä normaalia kuukautta pidemmälle ajalle. Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää pitää annetun viranhaltijapäätöksen ennallaan, koska se on tehty toimeentulotukilain mukaan.

HUOMIOITA PÄÄTÖKSESTÄ:

Toimeentulotukea haettiin helmikuulle ja maaliskuulle. Tammikuulle ei tukea haettu. KHO on tehnyt päätöksen 2008 jossa mainitaan: Kuntien on vastedes otettava toimeentulotukipäätöstä tehdessään huomioon hakijan tulot, menot ja varat ainoastaan siltä ajanjaksolta, jolle hän hakee tukea.

Tammikuussa maksettua palkaa on (osittain) jaksotettu helmikuulle. Helmikuulle ei tosiasiassa siirtynyt ylijäämää koska tammikuun palkasta oli maksettu runsaasti vanhoja velkoja. Jaksottaminen l. vyörytys ei ollut kohtuullista. Helmikuun vuokra ja poliklinikkamaksut jäivät rahanpuutteen vuoksi maksamatta - ja ovat edelleen maksamatta! Perheelle tulee häätöuhkaus? Lisäkustannuksia kuitenkin.

Asia viedään Vaasan hallinto-oikeuteen. Vastausta odotellaan puolen vuoden päästä.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Säästetään ja supistetaan

Kokoomuksen Nuorten Liitto vaatii valtion menojen tuntuvaa supistamista kansainvälisen talouskriisin vuoksi .. Riittävät säästöt velkaantumisen estämiseksi on saatavissa vain sosiaalimenoja RAJUSTI karsimalla.

linkki: tiedote

Seinäjoella pyritään seitsemän miljoonan euron säästöihin. Tästä oli puhetta mm. tämän päivän Ilkassa. Myös sosiaalimenoista pyritään puristamaan 1% pois.

linkki: Ilkka

***

Konsultoin tässä erästä tuttua perhettä toimeentulotukiasiassa. Perheen elättäjä oli lopettanut rohkean oma-aloitteisesti yli 10-vuoden työrupeaman samassa työpaikassa (mm. heikentyneen terveyden takia). Heikentyneen työkunnon ja piiiitkien sairaslomien takia palkka jäi loppuvuodesta 2008 todella pieneksi. Työsuhde loppui joulukuun lopussa - tammikuussa maksettiin lisät ja mitä niitä on. Tästä "työsuhteen lopettamisesta syyttä" rapsahtaa kolmen kuun karenssi. Oli otettava Seinäjoen sossuun yhteyttä.

Tukipäätös vaikutti mielenkiintoiselta. Ihan lain mukaan ei tämä päätös tainnut mennä. Mutta asissa on jo jätetty "Vaatimus viranhaltijan päätöksen muuttamisesta". En ole tutustunut päätökseen erityisen tarkkaan mutta siitä löytyi seuraavanlaista:

Toimeentulotukea oli haettu helmikuulle ja maaliskuulle

Päätös oli tehty tammi-maaliskuulle

Tammikuun palkka oli laskettu myös helmi- ja maaliskuulle tuloksi
- vyörytetty helmikuulle (osa)

Tammikuussa maksetut ko.kuun menot ja edelliselle kuulle (joulukuulle ja jopa marraskuulle) maksetut todella huomattavat rästimaksut oli jätetty huomiomatta.

Helmikuulle ei makseta mitään.

Maaliskuulle tulee rahaa

Helmikuun vuokra, sairaalamaksut ja poliklinikkamaksut jää
maksamatta!!


Tästä sillisalaatista on siis tehty valitus. Ja jos homma ei etene, asia menee hallinto-oikeuteen. Seinäjoen johtava sosiaalityöntekijä Riitta Suojanen teki tämän päätöksen. Minusta päätös on huono.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Toverin puolesta

Tunnen erään toisella paikkakunnalla asuvan toverin joka on hakenut työttömyyspäivärahaa Kelasta lokakuussa 2008 ensimmäistä kertaa elämässään. Nyt maaliskuussa 2009 hän ei ole vieläkään saanut päivärahaa. Hakemus on ollut puutteellinen. Hakemuksesta puuttuu ammattikoulutodistus 80-luvun puolestavälistä ja sen jälkeisiä työtodistuksia. Todistukset ovat kadonneet maailman tuuliin tai kämpän kätköihin.

Toverini ainoa SÄÄNNÖLLINEN tulonlähde on asumistuki. Hän käy töissä silloin tällöin, onnekseen. Vuokria on rästissä. Satunnaisilla palkkatuloilla maksetaan sitten rästivuokria, tai osa niistä.

Toverini ei osaa ajaa omaa etuaan vaan nujertuu byrokratiaan.

Onkohan Kelassa tervettä järkeä? Ihmistuntemukseen ja inhimillisyyteen voisi ainakin panostaa. 20-24 vuotta vanhoja todistuksia VAADITAAN.

Kaveria ei jätetä. Sähköpostiviesti ko.viranomaiselle Toverin puolesta, on hyvä alku. Mikä estää näin tekemästä?

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Terveisiä köyhyysrajan alapuolelta

Saapas nähdä mitenkä toimeentulotuen saaminen onnistuu, kun kunnilla on rahat tulevaisuudessa tiukemmalla. Edellyttäen että kunta hoitaa toimeentulon maksatuksen. Taantuma pienentää budjetteja.

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Taloussanomissa:

"Kunnat tarvitsisivat valtiolta noin miljardin euron lisätuen, jotta nykyisistä palveluvelvoitteista selvittäisiin" ja "Hyvinvointivaltion tehtävistä selviämiseksi kunnat joutuvat säästämään"

***
Toivon että kunnilla on tarpeekisi rahaa budjetoituna sosiaalimenoihin niukempina vuosina. Hyvinä aikoina kunnilla on olliut tiukka rahanjakopolitiikka sossussa. Entäs jos lama iskee?! Ja toivon myös että kunnat noudattavat lakia, ettei kuntalaisen tarvi lähteä kinuamaan lainmukaisia etujaan. Kuntalainen voi hakea muutosta, jos on toimeentulotukipäätökseen tyytymätön valittamalla toimeentulotukipäätöksessä mainitulla tavalla.

Muutoksenhausta:

Mutta minusta on huolestuttavaa että vasta hallinto-oikeudessa toimeentulotukiasiaa käsitellään kunnolla. Lääninhallituskaan ei oikein ole perehtynyt lakiin (ainakaan minun tapauksessani, kun tein kantelun jonka sisältö oli suurinpiirtein sama kuin valituksessa hallinto-oikeuteen).

Saattaisi olla parempi, että Kela hoitasi toimeentulotuen perusosan maksatusta. Heillähän on siellä paljon tietoa ihmisistä. Nykyäänkin sosiaalitoimisto ja Kela ovat tiiviisti tekemisissä keskenään. Kaikki normaalia toimeentulotukea saavat jäävät köyhyysrajan alapuolella ja reilusti. Ei kannata olla kateellinen.

***
Sossun asiakkuudesta. Vertaapa seuraavia:

kuntalainen -- maksaa veroja, saa palveluja.
asiakas -- jos naama ei miellytä, olisitteko hyvä ja poistuisitteko.

Mieluummin olen kuntalainen kuin asiakas, kun on kyse toimeentulosta ja tuen saamisesta.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Köyhät jonoon. Ylen Mot-dokumentti



Helmikuun 2.pvä Yle esitti hyvän ohjelman "Köyhät jonoon". Toimittaja on Kati Juurus. Tilastotietoja ja faktoja:

MOT-ohjelmassa:
  • Suomessa oli 1980-luvulla vähiten köyhyyttä ja
    pienimmät tuloerot koko maailmassa. Pohjoismaisen
    hyvinvointivaltion ideana OLI suojella kansalaisia
    syrjäytymiseltä.

  • Kun tulot jäävät alle 60% väestön
    mediaanitulosta = keskimmäisen tulonsaajan tulo -
    jäädään alle köyhyysrajan.
    Yksinelävällä tämä tarkoitta reilua 1000€/kk.

  • Nyt (v.2007) köyhyysrajan alla elää yli 700.000,
    vuonna 1995 köyhyysrajan alle jäi reilusti alle 400.000

  • Toimeentulotuen perusosa yksin asuvalla v.2009 on 417,45€/kk (veroton)

Etuuksien muutokset suhteessa ansiotasoon 1994-2009. lähde:
Pertti Honkanen, Kelan tutkimusosasto

  • Työttömän peruspäiväraha -24%

  • Toimeentulotuki -28%

  • Lapsilisä 1 lapsesta - 40%

  • 1 lapsen yksinhuoltajan kotihoidon tuki - 53%

Ohjelmassa käsiteltiin kolmen pienituloisen henkilön arkea. He ovat Kari, Tapio ja Mirja.

Karilla ei ole omaa vakituista asuntoa. Hän asuu tuttavan luona. Kari ei saa asumistukea, koska hänellä ei ole asuntoakaan. Entinen tj on ollut Helsingin kaupungin asuntojonossa pari vuotta. Kari oli hakenut ennen joulua 2008 tukea yleisiin elinkustannuksiin sosiaalivirastosta. Kelan työttömyyskorvauksen maksatus oli myöhässä. Hänelle ei myönnetty hakemaansa harkinnanvaraista tukea. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että hänellä olisi hyvinkin voinut olla olla oikeus saada normaalia toimeentulotukea joulukuulle, jos Kelan maksatus oli myöhässä ja oli todennäköistä että maksatus menee seuraavalle kuukaudelle "joulunpyhien" jälkeen. Jos on hakenut tukea joulukuulle katsotaan joulukuun tulot ja menot. Voi olla että hän sai 0 euroa joulukuussa. Ankeahko joulu, sanoisin.

KARI: HYVINVOINTIVALTIO-KÄSITE POIS JUHLAPUHEISTA

Tapio jakaa mainoslehtiä. Hänen tulonsa ovat n. 230-330 €/kk. Hän maksaa palkallaan yhtiövastikkeen asunnostaan. Yhtiövastikkeen maksun jälkeen ei rahaa käytännössä ole. En yhtään ihmettele hänen toteamustaan "En pysty ostamaan ruokaa kaupasta". Hän taitaa hakea melkein kaiken ruokansa ilmaisesta ruoanjakelusta. Minulla pisti silmään se asia että ilmeisesti Tapio ei ole hakenut asumistukea Kelasta. On helpompi maksaa vastiketta jos saa asumistukea. Tästä on sekin hyöty että sen jälkeen saa toimeentulotukeakin, joka on toissijainen etuisuus. Asumistukea on haettava. Ilmeisesti Tapio oli hakenut toimeentulotukea, mutta hakemus oli tullut bumerangina takaisin (koska as.tukea ei oltu haettu?). Jotain rahaa hän oli sossusta saanut vastikkeeseen, mutta sain käsityksen että ei asiakkaan etuun ollut paneuduttu, saati tehty kunnon toimeentulotukipäätöstä. -- Kelan mielestä hänen mainoksenjakotyönsä ei täyttänyt a) työehtosopimuksen mukaista palkaaa JA b) vähintään 18h työtä/vko (työnantaja ei ole määritellyt työaikaakaan). Tapio haluaa tehdä jakotyötään. Se näytti olevan henki ja elämä hänelle. Hän ei halunnut kurssille koska ei ollut kiinnostunut tarjotusta siivousalasta. Tästä seurasi karenssia. Työvoimatoimisto on ilmeisesti toiminut hätäisesti koulutusasiassa. -- Kamera seurasi miestä Malmin Kelaan. Olisikohan kamera vaikuttanut niin että Kelasta tulikin sitten myöhemmin soviteltua työttömyyskorvausta takautuvasti? Kela voisi ottaa myös yhteyttä asumistukiasiassa! Kova sissi tämä Tapio, mutta kyllä Helsingin sosiaalivirasto voisi ottaa yhteyttä mieheen ja tarkistaa taloustilanne ja tehdä kunnon toimeentulotukipäätös esim. helmikuulle - ellei näin ole jo tehty.

Mirja
piti tärkeänä myös ilmaisen ruoan jakamista. Hänelle se tuntui tuovan helpotusta taloustilanteeseen. Mirjalla oli asumisen suhteen ilmeisesti parempi tilanne. Ohjelmassa ei ainakaan mainittu asunnottomuutta, muuten se olisi varmasti mainittu. Ohjelman miehistä toinen oli asunnoston (asui tuttavan luona) ja toinen oli/on? ainakin vaarassa joutua asunnottomaksi nykymenolla.

Omaa pohdintaa.. Ovatko naiset parempia hankalissa sosiaalisissa tilanteissa, kun haetaan rahaa yhteiskunnalta. Voisiko se vaikuttaa että 89% sosiaalityöntekijöistä on naisia. Tällä saattaa olla merkitystä. Onko miehen ja naisen tavassa kommunikoida ja toimia niin paljon eroa että syntyy hankaluuksia. Sosiaalijohtaja Voutilainen puhui vuorovaikutustilanteesta ohjelmassa. Asiaa pitää tutkia.

Asiantuntijoita ohjelmassa:

Paavo Voutilainen, sosiaalijohtaja, Helsingin kaupunki --
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on ollut ehkä liian tiukka
harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämisessä

Veli-Matti Ritakallio, sos.pol. professori, Turun yo --
Perusturva oltava n. 600€/kk + asumisen turva

Elli Aaltonen, Sata-komitean jäsen, Sosiaali- ja
terveysturvan keskusliiton pj -- Sata-komitea vastaa yhteiskunnan
toimivuudesta.

TYÖTTÖMIEN PERUSPÄIVÄRAHA JÄÄ ENNALLEEN

Perusturvaa ei nosteta vieläkään, liian kallista - Työnantajien Kela-maksun poistoon riitti tuplasti rahaa.

***
Kysely kansanedustajille.

Mikä Teidän mielestänne olisi riittävä perustoimeentuloturvan vähimmäismäärä kuukaudessa? Tässä Kokoomuksen vastaukset:

Sirpa Asko-Seljavaara: asian hyväksi työskennellään koko ajan
Petri Salo: 20% nykyistä korkeampi
Arto Satonen: nykyiset etuudet + vähintään inflaation suuruinen vuotuinen korotus
Pertti Salolainen: riippuu tilanteesta
Tuulikki Ukkola: kansaneläkettä matalampi tai kansaneläkkeen tasoinen
Harri Jaskari: työkyvyttömille 650-700 E/kk verottomasti
Ben Zyskowicz: riippuu tilanteesta
Kimmo Sasi: 950 E/kk, sisältäen asumismenot . verollisena.
Lyly Rajala: 1000 E/kk
Sanna Lauslahti: riippuu tilanteesta

kaikki vastanneet kansanedustajat

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Sata-komitean esitys jätetty

Sosiaaliturvan uudistamiskomitean esitys sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen keskeisistä linjauksista on jätetty 27.1.2009. Sosiaali- ja terveysministeriön nettisivulta löytyy materiaalia.

Tiedote 23/2009
Sata-komitea linjasi sosiaaliturvan uudistamista

tässä joitain asioita Sata-komitean tiedotteesta

Komitea ehdottaa, että perusturvaetuuksien riittävyys arvioitaisiin säännönmukaisesti esimerkiksi vaalikausittain.

Lisäksi perusturvaetuuksien indeksisidonnaisuus yhdenmukaistettaisiin. (lapsilisä, kodinhoidontuki)

Komitean ehdotuksiin sisältyy esitys, jonka mukaan voidaan maksaa kansaneläkkeen täyttä määrää korkeampaa takuueläkettä, jolla turvataan pienimpien eläkkeiden kohtuullinen taso.

Komitea pitää tärkeänä asumistukijärjestelmän yksinkertaistamista.

Komitea päätti, että perustoimeentulotuen laskennallisen osuuden siirtämistä Kelan hoidettavaksi jatkoselvitetään ja siitä päätetään komitean loppumietinnössä.

ESITYS

Sosiaaliturvan uudistamisen peruslinjauksia. Pdf-tiedosto 67 sivua

Esityksessä sivulla 13

Työttömyys tai muu kyvyttömyys hankkia elantoa työmarkkinoilta on keskeisin syy toimeentuloongelmiin ja köyhyyteen, erityisesti mikäli henkilö ei ole ansiosidonnaisten etuuksien piirissä puutteellisen työhistorian vuoksi. Pitkäaikainen työttömyys heikentää edellytyksiä palata työmarkkinoille ja muodostuu vakavaksi toimeentuloriskiksi. Ansiosidonnainen työttömyysturva riittää yleensä turvaamaan kulutustason, mutta jos työttömyysjakso pitenee ja toimeentulo perustuu työmarkkinatukeen, tarvitaan usein täydennyksenä asumistukea ja usein myös toimeentulotukea. Toivotuin ja paras ratkaisu työttömyyden aiheuttamaan köyhyyteen on työelämään palaaminen eikä sosiaaliturvamuotojen ja työkyvyttömyyden rajojen liudentaminen. Sosiaalipolitiikan tavoitteena tulisi olla entistä selvemmin tarjota työllistymis-, koulutus- ja kuntoutusmahdollisuuksia siten, että työhön paluu työttömyyden, sairauden tai tapaturman jälkeen toteutuisi mahdollisimman pian.


HeSa tietokulma
Ehdotuksia sos.turvan uudistamiseksi

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Toissijainen etu

Sain käsiini kirjan: Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa. Toimittanut Mari K. Niemi. Ajatus kirjat. Kirjassa oli asiaa myös toimeentulotuesta. Kirjoittanut Ilkka Virjo.

Suomalaiset jotka saavat toimeentulotukea jäävät alle EU:nin köyhyysrajan. Keskimääräinen tuki johon olisi oikeus on 230€/kk. Luulisi tällaisen summan kelpaavan. Tukea hakee kuitenkin vain puolet siihen oikeutetuista. Suuremmissa kaupungeissa enemmän kuin pienillä paikkakunnilla.

Köyhäinapua tai vastaavaa on saanut noin 3-4% kansasta viimeisen sadan vuoden aikana (tarkoittanee enemmän tai vähemmän säännöllisesti). Aiemmin saattoi menettää omaisuutensa ja äänioikeutensa jos joutui turvautumaan kunnan apuun.

Nykyään toimeentulo-ongelmiin saa toimeentulotukea. Toimeentulotuki on toissijainen etuisuus ja kaikki tulot ja mahd. varallisuus huomioidaan. Tällaisella kontrollilla pyritään pitämään väärinkäytökset kurissa. Kunnan sosiaalityöntekijät hoitavat toimeentulotuen arvioinnin. Muistaisin että valtio maksaa puolet toimeentulon menoista.

Jos toimeentulotuki siirtyy Kelan hoidettavaksi vuoden 2010 alussa, saattavat toimeentulotukihakemukset lisääntyä. Tästä tulee kunnille lisäkustannuksia. Nykytilanne jossa toimeentulotuki on alikäytössä, ei sekään ole (mielestäni) hyvä.

Kirjan jutussa mainitaan että hyvä köyhä saattaa olla sellainen joka ei hae toimeentulotukea. Hänellä on myös korkeampi moraali. Työttömyysturvan ja eläkkeen nauttiminen ovat moraalisesti parempi asia.

Jotkut yrittäjät välttelevät toimeentulotuen hakua, koska sen hakeminen on nöyryyttävää. On myös elämäntaiteilijoita jotka ilmeisesti tulevat toimeen vähemmällä kuin mihin heillä olisi oikeus. He ovat niitä hyviä köyhiä.

Jos toimeentulotuki siirtyy kokonaan tai osin Kelalle, toimeentulotuki muuttunee enemmän ensisijaiseksi eduksi?! Toimeentulotuen haun ja saamisen vaikeus ovat politiikkaa.

(Tässä blogikirjoituksessa on käytetty pohjana kirjan artikkelia).

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
Toimeentulotukiasiakkaan blogi.