perjantai 18. joulukuuta 2009

Sata-komitean mietintö valmis

Sata-komitea on jättänyt ehdotuksensa sosiaaliturvan uudistamiseen tänään 18.pvä.

Sata-komitean ehdotuksista:


STM:n tiedotesivulta löytyy linkki ehdotuksiin

Komitean loppumietinnössä on yli 50 ehdotusta sosiaaliturvan riittävyyden, kannustavuuden, selkeyttämisen ja kestävyyden parantamiseksi. Loppumietintö luovuutettiin sosiaali- ja terveysministerille.

Ministeri Liisa Hyssälän julkaisema dokumentti löytyy sieltä myös.

(tässä jotain ministeri Hyssälän tekstistä:)
Vuoden 2010 alusta käyttöön otetaan ns. aktivointikorotus, jonka  tarkoituksena on kannustaa työttömiä osallistumaan työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin. Korotus on ulotettu koskemaan niin ansio- kuin perusturvaakin. Periaatteessa muutos on merkittävää senkin kannalta, että näin perusturvaan tulee oma aktiivierä ja että sitä voidaan kehittää itsenäisesti eteenpäin.

Komitea korostaa poikkeuksellisen voimakkaasti aktiivisuutta edistävien toimien merkitystä. Se näkyy myös niissä ehdotuksissa, joilla pyritään parantamaan työllisyyttä ja osatyökykyisten mahdollisuuksia pysyä tai palata työmarkkinoille.
---

* työpankkitoiminnan jatkaminen 2010
* takuueläkkeen käyttöönotto 2011
* perusturvaetuuksien kattava indeksisidonnaisuus 2011
* monet toimenpiteet työllisyyden parantamiseen
* käsittelytakuu tietyssä ajassa työttömyysetuuksille, 1 kk
* toimeeentulotukiasiat hoitaa yhä kunta (Hyssälä on itse perustoimeeentulotuen Kela-siirron puolella).



Kommenttini 21.12.09


Hallituksen perusturvauudistuksessa on hyvääkin. Mutta liian vähän on liian vähän.

Kävin tänään hakemassa ruokaa leipäjonosta joulua varten. Homma toimii ja byrokratia on minimaallista. Mutta KÖYHYYSONGELMAN RATKAISEMISEKSI työttömyyspäivärahaa olisi nostettava ja toimeentulotukea myös REIPPAASTI. Muuten paine siirtyy sitten leipäjonoon niin kuin nyt minulla.

Tottakai työllistyminen on toimeentulotukiasiakkaalle ensisijaista, mutta se ei välttämättä onnistu kouluttamattomuuden tai sairauden takia. Elele sitten VÄLIAIKAISEKSI TARKOITETULLA toimeentulotuella kuukausia ja vuosia NIUKKAAKIN NIUKEMMIN.

Joten.. JULISTAN Suomen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan lopetetuksi :(

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
Toimeentulotukiasiakkaan blogi.