lauantai 13. joulukuuta 2008

Lapsen palkka ja toimeentulotuki

Ei mikään tuore uutinen (v.2005), mutta mielenkiintoinen

Lapsen palkka ei enää saa pudottaa perheen toimeentulotukea

Koululaisen pitää voida käydä töissä, vaikka hänen vanhempansa saisivat toimeentulotukea..

Lakimuutos (-05) pakottaa kunnat jättämään lapsen palkan huomiotta tuen määrää laskettaessa. Lapsi ei ole elatusvelvollinen vanhempiinsa nähden.

- Tähän saakka tulkinta on vaikuttanut rangaistukselta. Kun nuori on saanut esimerkiksi lehdenjakajan töitä hankkiakseen itselleen jotain ekstraa, se on ollut koko perheeltä pois. Koululaisethan eivät tee töitä elättääkseen perheensä, vaan ostaakseen itselleen esimerkiksi uuden pyörän tai kännykän. Ei ole viisasta antaa lapsille sellaista mallia, että työnteko ei kannata.

Kouluikäisen viikonlopputyö saattaa nostaa ruokakunnan bruttotuloja niin, että asumistuki pienenee, mutta se on harvinaista.

lähde: Turun Sanomat arkisto

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
Toimeentulotukiasiakkaan blogi.